Yöllinen vieras
kesken kaiken keskiyöllä
jälkeen kapakkaillan, jonka hourekuvat
yhä elää kituuttivat mielessäni,
havahduin mä outoon ääneen
sylistä tietokoneen,
(jonka yksinäinen valonlähde lohtuna työssä)
ja hetken emmin, mikä on lähde siellä
ummistin silmiä, ravistin, räpyttelin turhaan
raskaina luomet lerppui
mutta sen taas kuulin: eteisessä varmaan
joku harhaan astui
kissat siellä tietty riehuu
pitkän päivän joutilaisuuttaan
turhautuneisuudessansa kiehuu
pikku aivoissaan vaistot ikiaikaiset saalistajan
mut hiipi hiljaa kuin varkain aavistus
nousi karvat pystyyn, pitkin selkäpiin
kulki kylmät väreet, sydän tyhjää löi
kun kissat näin nukkuen sylikkäin
ääni kuului taas kuin pyytäen tulemaan
eteiseen etsimään, tuntematonta tutkimaan
kapeaan hyllykuiluun uskalduin
seasta kirjojen vaatteiden kummitusta hain
takaani äänen kuulin pakottain kääntymään
peilistä kuvajaisen kumman astuvan näin
repi alas kirjat niin hyllyt kuin taulutkin
raivoansa purki hahmo outo ja tuttu niin
työtänsä jatkoi ja edes takaisin loikki
kiitäen keittiön poikki
hulluudessaan veitsen otti
tuo kummajainen tuttu niin
vuoteelle asettui, luulin
jo rauhoittui
lepäsi hetken, nauroin
minä näin: veitsen mahaan iskin
**********runotorstain 131. haaste**********
5 kommenttia:
Hyytävä runo. Tulee mieleen Edgar Allan Poe.
Kaksoisolento-teema nostaa romantiikan aikakauden vanhat jutut pintaan. Varmaan hyvä juttu, että uudet sukupolvet pöyhivät vanhoja teemoja.
Yleensä loppuriimitys ei mielestäni toimi nykypäiväisessä runossa. Siinä on niin paljon menneisyyden painolastia että se tuntuu helposti naurettavalta. Tässä se puolsi hyvin paikkaansa.
Osuit naulankantaan Mudzahir. Miettiessäni aihetta tuli heti goottikauhuromantiikka mieleen ja Edgar.
Muuten olen riimittelystä aika pitkälti samaa mieltä, huolimatta siitä että Leino on tietysti SUURIN.
Hyvin sopisi ääneen esitettäväksi.
Kuin monologi...
Viihdyttävä.
Kiitoksia Ida.
Kyllä tästä Poemaisia elkeitä löytyy. Hyvässä mielessä tarkotan.
Lähetä kommentti