torstaina, helmikuuta 15, 2007

Iltateellä

Auringon laskiessa keitän teetä itselleni, ystävälleni
katan pöydän
kaapin kätköistä löytymillä kupeilla
rikkinäiset korvat
säröilevät posliinit
menneen maailman kartta
maahan missä aurinko ei enää paista,
ei nouse koskaan enää
valaise ei tiellänsä kulkijoita
kotonansa askareet heitetty nurkkaan
pimeydessä hapuilee mökkinsä kylmiä seiniä
katonrajassa lentotunteja ottaa lepakolta

Odotan vielä ystävää.
Tee jo jäähtyi.
On ilta.



**********runotorstain 35. haaste**********

5 kommenttia:

Rita kirjoitti...

Kyllä se tunnelma lämpenee kun ystävä astuu kynnykselle, näkee lepakon ja hymyilee korvasta korvaan :)

Genoveeva kirjoitti...

AIvan ja tee maistuu yhtä hyvätä, ellei paremmaltakin, kun tarjotaan korvattomista kupeista, täydellä sydämellä.

sini kirjoitti...

kuka lohduttaisi tätä Nyytiä?

helanes kirjoitti...

Tee jo jäähtyi.
Kyllä hän vielä tulee.
Odotan yhä.

sirpa kirjoitti...

Minä itse, paras ystäväni... Niin juuri.

Mutta kyllä itselle sopii tarjoilla ehjistä kupeista. Ellei halua.

Helanesn haiku, runosi viimeinen säe toisin sanottuna, olisi jo toinen runo. Jättäisin ensimmäiseen säkeistöön. Ei tarvis selitellä. Ensimmäinen säkeistö ehjä ja hyvä, kokonainen.