torstaina, toukokuuta 17, 2007

Unohduksen suura

Tähän sijani saanut,

yksin odotan

josko huomenna tulisivat vihdoinkin

antaisivat ajan pysähtyä

virran seisahtua

Missä viipyvät, missä ovat kippari

ja kansimies

eivät vielä näy

kotina kaloille vain

hampaat ajan jauhavat


Ei noussut nokka ulapalle

..............................auringon mukana

ei jokea noustu ylös

ei tuulta tervehditty hei

............................ei

missä ovat kippari

ja kansimies


Kotilot mosaiikkia

muuraavat ikiaikaista

kreikkalaisten mytologioista

kivettyneet kuvat

piirtyvät pohjaani


Missä ovat kippari ja kansimies

ei rantaviivalta hiekanjyvää näy




**********runotorstain 47. haaste**********

3 kommenttia:

helanes kirjoitti...

Apeat ovat ainakin monien kalastuksesta elantonsa saaneiden, koko elämänsä rakentaneiden kalastajien mielialat nykyisin.

Tuima kirjoitti...

Surullinen ja kaunis runo, pidin tästä paljon. Toisto rytmittää hyvin.

mehtäsielu kirjoitti...

Minäkin pidin tästä paljon. Niin hyvä elämän kuvaus, kuinka paljon odottamista elämä pitääkään sisällään. Ja usein kippari ja perämies jossain hukassa. Tuli mieleen Kafkan yksi lyhyt novelli tästä runosta. Toisto tuo hienon lisärytmityksen runoon.